Intensiivisen VR-pelin jälkeen on hyvä rentoutua kylvyssä

VR-pelaamisen suosio on kasvanut viimeisten vuosien aikana räjähdysmäisesti ja kysynnän kasvaessa myös uusia VR-pelejä ja laitteita saapuu markkinoille koko ajan. VR-pelaaminen tarjoaa pelaajalle mahdollisuuden sukeltaa sellaisiin paikkoihin ja aikakausiin, jonne matkustaminen ei välttämättä olisi muutoin mahdollista.

VR-pelit saavat sykkeen nousemaan

VR-teknologian ansiosta pystyt sukeltamaan keinotekoiseen ulottuvuuteen, jossa kaikki kuitenkin tuntuu aidolta. Tästä syystä tunnet eläväsi, hengittäväsi ja liikkuvasi tässä ulottuvuudessa, jossa kaikki on mahdollista. Esimerkiksi toimintapelejä pelatessasi joudut reagoimaan salamannopeasti ja vastaavasti kauhupelissä esimerkiksi zombin, monsterin tai örkin hyppääminen näkökenttään voi saada sydämen lyömään tuhatta sataa – ainakaan kukaan ei voi enää väittää, etteikö tietokonepelin pelaaminen kävisi myös liikunnasta!

Koska VR-pelien pelaaminen saa sydämen sykkeen kohoamaan ja hien virtaamaan, pelin jälkeen voi olla hyvä ajatus rauhoittua rentouttavassa kylvyssä. Kylmä suihku auttaa kohentamaan verenkiertoa, piristämään mieltä ja parantamaan vastustuskykyä, kun taas kuuma suihku rentouttaa lihaksia, puhdistaa tehokkaasti ja lievittää ahdistuneisuutta. Intensiivisen toiminta- tai kauhupelin jälkeen rentouttava suihku saattaakin olla tarpeen, sillä pelin nopeatempoisuus ja kovat äänet jättävät aivot niin kutsuttuun hälytystilaan, joka voi esimerkiksi illalla vaikeuttaa unen saantia.

Tuunaa kylpyhuoneesta omannäköinen

Omannäköisessä kylpyhuoneessa on myös huomattavasti mukavampi peseytyä. Vaikka kylpyhuoneen sisustaminen voi tuntua työläältä prosessilta, se on itse asiassa yllättävän vaivatonta, sillä kylpyhuoneen ilmettä on helppo kohentaa muutamalla yksinkertaisella muutoksella –esimerkiksi suihkun ja pesualtaan hanan vaihtaminen, uuden peilin ostaminen tai uuden kylpyhuonekalusteen hankkiminen voi auttaa kohottamaan oman kylpyhuoneen ilmettä jopa hetkessä. Kylpyhuoneen sisustamisen ei siis tarvitse olla aikaa vievää ja kallista puuhaa!

Jos luulet, että kylpyhuoneesi ilme kaipaa pientä uudistusta, voit tilata kaikki tarvittavat tuotteet ja kalusteet osoitteesta rorfokus.fi helposti ja nopeasti. Ruotsalainen Rorfokus.fi toimittaa myös Suomeen, ja löydätkin verkkokaupan laajasta valikoimasta niin suihkusetit, hanat, kylpyammeet, kylpyhuonekalusteet, peilit, saunatarvikkeet kuin suihkuverhot kilpailukykyiseen hintaan.

Pienemmällä budjetilla voit kohottaa kylpyhuoneen ilmettä helposti esimerkiksi uudella peilillä tai pyyhetangolla, mutta mikäli tähtäimessä on hieman suurempi projekti tai kylpyhuoneen täydellinen pintaremontti, löydät Rörfokusin valikoimasta myös laatat, tuulettimet, pohjaventtiilit ja kalusteet tähän tarkoitukseen. Samaan tilaukseen voit vielä lisätä tarvittavat suojavarusteet, työvaatteet, kiinnitysvälineet ja työkoneet.

Kylpyhuone jää monen kodissa hieman vähemmälle huomiolle siitä nimenomaisesta syystä, että siellä ei yleensä vietetä juurikaan aikaa. Viihtyisämpi kylpyhuone toimii kuitenkin viihtyisän kodin jatkeena ja vaikka siellä piipahtaisi vain muutaman kerran päivässä, kodikas ilme voi vaikuttaa positiivisesti myös mielialaan.

Kylpyhuoneen ilmeen kohottaminen onnistuu siis pienelläkin budjetilla. Jotta saisit kylpyhuoneesta viihtyisämmän, sinun ei tarvitse käyttää tuhansia euroja suuritöiseen remonttiin, vaan pieni panostus tyylikkäisiin yksityiskohtiin ja kauniisiin tekstiileihin voivat tehdä kylpyhuoneesta kuin uuden. Kylpyhuone saa näyttää kodikkaalta ja persoonalliselta!