Virtuaalitodellisuuteen muodostuva sosiaalinen ympäristö tai ryhmä saattaa helposti joutua napit vastakkain vakiintuneiden valtarakenteiden kanssa. Tai asia voi olla myös toisin päin, että innovatiivinen tai tyhmänrohkea, naiivi tai narisistinen virtuaalitodellisuuden kuvastojen ja termien kautta itsestä identifioiva ryhmä saattaa herättää ehtoopäivän valtarakenteissa huolta ja haperoitumista.
Sametti- ja twitter-vallakumouksista puhuminen kääntyi nopeasti valeuutisten vainoamiseen, kun globaali virtuaalitodellisuus laittoi myös omat kuviot ja vallan kamarien pölyttyneetkin toteemit huojumaan. Virtuaalitodellisuutta on aina värittänyt myyttinen vapauden käsite. Alkuaikojen tietoverkkojen levityshankkeita ja yhteiskunnan digitalisoitumista perusteltiin monissa kamareissa juuri vapauden voimallisten sanastojen kautta.
Jopa hallituksia ja sotilasjunttia pyrittiin kaatamaan vapauden, sosiaalisen median ja verkkopalveluiden nimissä. Monta kertaa se onnistukin, kun verkottunut globalistinen virtuaalitodellisuus antoi etumatkaa pöhöttyneistä turvallisuusrakenteista. Kilpa kääntyy kuitenkin nopeasti toisin päin ja pilkkakin saattaa osua omaan nilkkaan.
Tiedon vapaa levittäminen, ihmeellinen saatavuus ja tietokantojen lumoava kattavuus innosti aikoinaan hurjaa vauhtia ihmisiä näppäimistöjensä ääreen. Kokonaisia valtioita purettiin, virastoja muutettiin automaattisiksi tietokanta-ajoiksi ja ihminen kutistui muutamaksi rekisteriviksi. Vapaa tieto tarkoitti kuitenkin, haluttiinpa sitä tai ei, myös vapaata tiedon tuottamista.
Virtuaalitodellisuudessa nykyajan sotilaat harjoittelevat sotimaan, aikuisetkin leikkivät leikkejään ja viestit kulkee. Mutta tiedon tuottamisen instituutit, rajat ja rakenteet puuttuvat kokonaan. Ei olla kaukanakaan siitä kun ihminen syntyy, elää kasvaa, kehittyy ja kuolee virtuaalitodellisuuden puitteissa.
Miten sitten käy valtarakenteiden?